Lehti-ilmoituksen innoittamana menin Johda ja vaikuta -hankkeen tiedotustilaisuuteen Kenkäveroon keväällä 2010. Olen asunut maaseudulla Mikkelin perukoilla vasta syksystä 2009 enkä tuolloin tuntenut seudulta vielä montakaan ihmistä.

Olin (taas kerran?) jättänyt oravanpyörän taakseni perhesyistä. Ja tällä kertaa toiseen maakuntaan. Jotain mielenvirkistystä ja omaa aikuisseuraa sitä tuore kotiäitikin tarvitsisi.

Sosiaalialan ammattilainen nimitti elämänvaihettani suvannoksi. Ilmaus miellytti minua. Halusinhan touhuisan entisen elämäni päätyttyä vetäytyä omiin oloihini, keskittyä kasvaneeseen perheeseeni ja makustella ihan omassa rauhassa kaikin puolin myönteisesti uudistunutta elämääni. Nyt en enää liittyisi mihinkään yhdistykseen saati uhraisi kaikkea vapaa-aikaani jonkin asian puolesta.

Mutta että haluaisinko nimenomaisesti johtaa jotakin ja vaikuttaa johonkin? No en. Korkeintaan jämäköittää itseäni. Olen sellainen ikuinen opiskelija, innokkaimmasta päästä. Kaikestahan voi aina oppia jotain ja vielä kaikkina hetkinä. Rivienvälejä unohtamatta.

Syksyllä 2010 osallistuin ensimmäisiin Johda ja vaikuta –hankkeen tilaisuuksiin. Tämä kirjoitus – elämäni ensimmäinen blogiteksti – juontaa juurensa Vaikuta verkossa -koulutuksesta. Kaksipäiväinen koulutus ei saanut minua vakuutettua facebookin ihanuudesta. Olen niitä kummajaisia, jotka eivät pyynnöistä huolimatta halua liittyä facebookiin. Minulla on toistaiseksi riittänyt maalla niin paljon muutakin tekemistä kuin istua tässä päätteen ääressä.

Entä sitten blogikirjoittelu? Ketä kiinnostavat toisten reseptit, matkakertomukset ja neuleohjeet? Oikeasti? Tuhansia ja taas miljoonia kirjoituksia verkko väärällään. Siellä sitä nimimerkkien takana myös vaikutetaan hyvien asioiden puolesta, kaikenlaisia epäkohtia vastaan. Onko vaikuttaminen siirtynyt jopa kokonaan verkkoon? Tätä humanistia suorastaan pelottaa nimettömänä uhkaileminen ja vihan purkaminen verkossa. Voi miten helppoa heristää nyrkkiä. Yksin, oman näytön suojista on niin turvallista hyökätä pahaksi kokemaansa maailmaa vastaan.

Alun perin en halunnut vaikuttaa nimenomaisesti, sillä uskon aikuisten muodostavan itse omat mielipiteensä asiasta kuin asiasta. Kyllä tiedottaminen riittäisi. Mutta eihän sitä voi eläessään vaikuttamatta olla. Vai voiko muka? Mehän vaikutamme alati ympäristöömme. Aamun ensimmäisillä ilmeillämme perheen tunnelmaan, postilaatikolla tervehtimällä tai tervehtimättä jättämällä naapurisuhteisiin.. Emme kai sittenkään voi olla vaikuttamatta kuin täysin erakoitumalla, mikä sekin on kannanotto.

Osallistun seuraavaksi hankkeemme vuorovaikutuskoulutukseen aiheesta Minä olen vielä enemmän. Odotan vinkkejä siitä, miten saisin edes tiedonvälitysviestini menemään sellaisina perille kuin toivoisin. Eivätpä tunnu aina lapsiin omasta mielestä niii-in selkeät sananvalinnat tepsivän. Rakkaasta puolisosta puhumattakaan. Onko omia kokemuksia? Jospa asiantuntijan tuella tiedostuisin omista tiedostamattomista viesteistäni ja saisin ne samaan linjaan varsinaisen infoni kanssa.

Myönnettäköön, että tässä vaiheessa elämäni suvantoa olen jo liittynyt muutamiin yhdistyksiin, aloittanut toiminnan erilaisissa yhteisöissä ja tullut valituksi seurakuntani luottamushenkilöksi. Eikä edellä mainittu suinkaan ole tapahtunut vastoin tahtoani. Kai se suvanto vain tekee hyvää aina välillä, että jaksaa taas porskuttaa ja vaikuttaa tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta.

Satu Kankala

hoitovapaasta nauttiva akateeminen kotiäiti